Yritys

Serviplan Oy on jatkuvasti kasvava ja kehittyvä teollisuuden kunnossapitoon ja asennustöihin erikoistunut yritys. Laajennamme toimintaamme kaikkialle sinne, missä tarvitaan kunnossapidon huippuosaamista. Olemme ylpeitä laadusta, jota osaamisemme edustaa. Meidät tunnetaan nopeudesta, joustavuudesta ja rautaisesta ammattitaidosta. Saamme tarjota asiantuntijapalveluita asiakkaillemme paperi-, sellu- ja puunjalostusteollisuudessa sekä voimalaitoksissa.

TÖITÄ OSAAMISELLA JA ASENTEELLA

Jyväskylän Kankaan paperitehtaan toiminnan loppuessa moni pitkän kokemuksen omaava työntekijä jäi ilman työtä. Serviplan Oy syntyi vahvasta osaamisesta, jota kokeneet tekijät edustivat. Asiakkaiden tarpeet olivat tiedossa ja intoa tekemiseen ei puuttunut. Yritys on kasvanut jatkuvasti ja työllistääkin sesonkiaikoina yli 50 henkeä. Palvelujen laajentuessa suuntana on erikoisosaaminen ja sen jatkuva kehittäminen.

Jyväskylän uusissa hallitiloissa toteutetaan monipuolisesti korjaus ja huoltotöitä. Telahuollot sekä muut vaativat työt hoituvat hallissamme tehokkaasti osaavien työntekijöiden sekä nykyaikaisten koneiden ja nostureiden avulla.

Kunnossapidon tiimi on jatkuvassa lähtövalmiudessa. Projekteja toteutamme myös ulkomailla. Olemme halunneet panostaa kalustoon, saavumme kustannustehokkaasti isoilla autoilla ja meillä on kattava valikoima omaa välineistöä matkassa.

Antti Havukainen

Toimitusjohtajamme Antti Havukaisen johdolla kehitämme työtämme ja työyhteisöämme vahvasti yhdessä.